Jäbä Duudsoni on tällä hetkellä hiukan reilu kaksivuotias reipas pikkupoika, jota voisi juurikin kuvailla sanoilla jäbä ja duudsoni. Hän on temperamenttinen, iloinen ja vauhdikas persoona, joka on osoittanut lujan luonteensa jo syntymästään lähtien. Kun pitkän, 36h kestäneen synnytyksen ja yli tunnin ponnistamisen jälkeen pieni herra suvaitsi tulla maailmaan tasan kaksi viikkoa lasketunajan jälkeen, hän ilmoitti vastalauseensa heti, kun pelkkä pää putkahti ulos. Tälle naurahdimme kaikki synnytyssalissa, vaan silloin en ymmärtänyt, että se olisi ollut mielenilmaus tilanteelle. Olisikin mielenkiintoista lukea tutkimusta siitä, kuvastaako synnytys jollain tavalla lapsen luonnetta? Kun omalla kohdalla poikasten luonteet ja synnytykset tuntuu jollain asteen täsmäävän.
Jäbä Duudsonin olemassa olon ovat kuulleet varmasti kaikki ihmisparat, jotka ovat yhtään sinne päinkään olleet kanssamme samalla alueella. JD:llä on kuuluva ääni, sen varmasti kuuli koko Helsinki, kun 5,5kk ikäinen poikasemme parkuu mielipahaansa laskeutuvassa lentokoneessa. Silti hän ei ole turhasta huutaja, sillä välillä äidin mielestä todella hurjan näköiset "onnettomuudet" eivät hetkauta lasta yhtään. Jäbä Duudsonin toinen hellittely-nimi onkin Assistant Accidentti. Iskä sen nimen antoi, kun tarpeeksi monennen kerran avuliaan pikkupojan toimet johtivat vähemmän toivottuun lopputulokseen.
Ja vauhdille ei hidastumista ole havaittavissa. Jäbä Duudsonilla on heti syntymän jälkeen ollut kova tarve ja halu liikkua eteenpäin. Tuntuu, että kaikki se tarmo ja energia suunnattiin liikkumisen opetteluun, ei niinkään kasvamiseen. Alle 3kk hän kääntyi mahalleen, 5,5kk ryömi eteenpäin, 6kk veti itsensä polviseisontaan ja istumaan, 7kk konttasi ja alkoi nousta seisomaan tukea vasten, 9kk käveli joka paikkaan ilman tukea ja jos kaatui, niin konttasi lähimpään paikkaan, josta pääsi uudelleen seisomaan. 10kk Jäbä Duudsoni oli täysin kävelevä ja juokseminen alkoi pian tämän jälkeen. Nyt vedetään potkupyörällä isotkin alamäet niin lujaa, että äidin on pakko katsella toisaalle ja toivoa parasta.
Rohkean hurjapääni suloisena salaisuutena oli pienempänä pujottaa jalkaansa meidän muiden kenkiä ja saapastella niillä sitten onnellisena ympäriinsä. Ei ollut väliä, oliko ne isin crocsit, äidin pikkukengät, aamutossut tai maastokengät, kaikki kelpasi. Jopa isin kumppareita mallattiin jalkaan useasti, eikä auttanut kertoa vieressä, että niiden pitäminen olisi yksinkertaisesti sula mahdottomuus. Silti kengät eivät koskaan jääneet lojumaan minnekään, sillä Jäbä Duudsonin toisena salaisuutena on se, että tavarat laitetaan aina omille paikoilleen. Kerran JD omat kenkänsä riisuessaan asetti ne nätisti vierekkäin seinän viereen ja siinä sitten huomasi, kun ventovieraan kaverin kengät olivat epäjärjestyksessä. No nekin pääsivät sitten somaan rivistöön ja järjestykseen.
Vauhdikkuuden lisäksi isoveli on ollut aina vahvasti minäminäminä ja minulletuohetinyt- tyyppiä. Kun laittoi jonkin tavaran pojan eteen, hän tarttui siihen heti ja halusi sen itselleen. Minä itse- vaihe rantautui meille kovin varhain ja jatkuu edelleen. Temperamentti näkyy ja kuuluu. Kun jokin asia ei tunnu onnistuvan, niin huuto käy ja tavara uhkaa päätyä kädestä metsään, kun suututtaa niin paljon. Isänsä pieni kopio... Onneksi on vähän kärsivällisempi äiti, joka on pelastanut monta katastrofin alkua aina silloin, kun on saanut luvan auttaa.
No sitten äidin pieni Vauhtipoika, tällä hetkellä 8,5kk mittarissa. Vauhtipoika- nimitys tulee toistaiseksi pelkästään siitä, että pienellä pojalla oli niin kovin kiire tulla maailmaan. Koko synnytys kesti n. 3h ja ponnistusvaihe 2min. Sairaalaan ehdimme täpärästi. Niin kovin erilainen kokemus.
Ja niin kovin erilainen on Vauhtipoikakin. VP on kärsivällisempi, rauhallisempi, tuumailevaisempi tapaus, jolla on suloinen pilke silmäkulmassa. VP on hyväntuulinen hymypoika, joka tykkää paljon halailusta, paijailusta ja seurustelusta. VP on sellainen "hyvä tyyppi".
Olemme ihmetelleet, miten kaupassa tai muilla asioilla käyminen voi sujua niin "helposti". Ei tarvitse kiirehtiä, murehtia tai panikoida, voi vaan mennä ja fiilistellä. Voidaan pysähtyä vaikka kahville. Kuulostaa ehkä hassulle, mutta aikaisemmin ei kyllä tehnyt mieli pysähdellä ylimääräisiä. Silloin ihmettelimme mieheni kanssa, miten kaikkien muiden lapset vain istuvat kiltisti vaunujen kyydissä eikä vanhemmilla ollut kiire mihinkään. Nyt ymmärrämme. Heidän rattaissa ja vaunuissa istui Vauhtipojan kaltaisia poikasia.
Siinä missä Jäbä Duudsoni jo harjoitteli kävelyä, on Vauhtipoika oppinut vasta ryömimään eteenpäin. Eikä pikkuveljellä näytä olevan kiire minnekään. Luonne on niin hauskan erilainen. Ei ole sitä sellaista tahtoa ja vahvaa kokeilunhalua, vaan ollaan tyytyväisiä asioihin sellaisina kuin ne sillä hetkellä ovat. Odotan mielenkiinnolla tulevaa ja sitä, että millainen liikkuja tästä poikasesta kasvaa.
Kun Vauhtipojalla tuntuu olevan ripaus enemmän harkitevaisuutta, niin olisiko mahdollista, että tulevaisuudessa tapahtuisi vähemmän accidentteja tämän poikasen kanssa? On niin hauskaa, kun Jäbä Duudsoni on ominut ihan kaiken heti ja epäröimättä, niin Vauhtipoika katselee ensin ja miettii, ottaako esine käteen vai ei. Kas siinä pulma.
Joka päivä ihmettelen, miten erilaiset minun poikaseni ovat. Miten olin niin höpsö, että luulin toisenkin kehittyvän ja kasvavan samalla tavalla kuin ensimmäinen. Mutta miten ihanaa onkin seurata näiden kahden kasvamista, omilla poluillansa, omine suloisine tapoineen ja piirteineen. Se on kaksinkertaista onnea ja ihanuutta.
