Tänään on SE päivä

Tätä päivää on jo jonkin aikaa odeltu ja olen Vauhtipojalta joka aamu kysynyt, onko tänään se päivä? No tänään ON se päivä! Juniorimme keksi viimeinkin ryömimisen ETEENpäin. Pitkään olen sanonut, että kaikki valmiudet pienellä on lähteä eteenpäin, mutta oma tahto on puuttunut. Viikko sitten näimme väläyksen tästä taidosta, kun hän ryömi kolme vetoa eteenpäin. Se jäi sillä kertaa siihen. Nyt tätä liikettä on tullut jo niin selkeästi, että uskallan hehkuttaa taidon oppimista. Hyvä VP! Tosin näyttäisi siltä, että kohteen on oltava siinä hollilla, jotta uskallusta riittää lähteä liikkeelle. Herkässä on vielä suunnat taakse ja navan ympäri.

Jäbä Duudsoni lähti ryömimään jo 5,5kk iässä ja minua onkin jaksanut ihmetyttää poikasten erilaisuus melkeinpä kaikessa. Sitä kuvitteli tietävänsä jo kaiken tulevasta, siitä miten hommat menee tämän kakkos tapauksen kanssa. Siitä milloin se liikkuu ja miten sen kanssa hoidetaan ruokailu- ja unirutiinit. Voin sanoa, että mikään ei ole mennyt samalla lailla. Ei kun onpas, molemmat ovat olleet kilttejä nukkumaan öisin.

Ensimmäistä synnytin 36h ja toista 3h. Ensimmäinen on aina ollut "minä itse" heti alusta, jolloin esim. ruokailut onnistuivat ihan pienenä vain niin, että hän harjoitteli sormiruokailua ja me saimme lapioitua samalla ruokaa suuhun. Tämä kakkonen on aina ollut harkitsevaisempi ja alkaa örisemään sormiruualle eikä suu aukea yhtään. Eikä se sormiruokakaan tahdo sinne suuhun mennä. Mutta onneksi syö kuitenkin syötettynä hyvin ja paljon ruokaansa. Ensimmäinen alkoi lopetella jo tissillä olemista tässä vaiheessa ja oli saanut nannia jo pullosta useaan kertaan. Tämä toinen on ollut pelkällä tissillä. Nyt olen kuitenkin saanut imetystä ajettua siihen, että vain unille käydessä saa tissin plus öisin niin usein kuin haluaa. Onneksi ei tarvitse usein ja kokonaan nukuttuja öitäkin on jo ollut.

Ihanan erilaiset pienet pojat, mutta niin tasapaksun rakkaita molemmat.

Välillä hirvittää se, miten nopeasti aika rientää ja miten vauhdilla poikaset kasvaa. Ja silti ei malttaisi odottaa sitä, että lapset oppisivat uusia taitoja. Eilen Jäbä Duudsoni oppi syöttelemään jalkapalloa vuorotellen. Aiemmin sitä on potkittu miten sattuu, mutta nyt leikittiin ihan oikeaa syöttelyä. Taapero otti oikein vauhtia potkuun. Niin taitava kaksivuotias! Ihanan jännittävää odottaa, että Vauhtipoikakin alkaa liikkumaan ja puhumaan enemmän, jolloin se persoona tulee oikein kunnolla esille. Isoveljellä on nimittäin niin mahtavat jutut tällä hetkellä. Mutta silti kaipaan sitä aikaa, kun molemmat oli ihan pieniä, niin pienen pieniä tuhisijoita. Se oli niin ihanaa ja spesiaalia aikaa.

Fakta on kuitenkin se, että aika menee eteenpäin. Yritetään siis nauttia jokaisesta hetkestä ja jokaisesta päivästä, koska ne kaikki on yhtä arvokkaan spesiaaleja. <3

Äidin päiväkirja

Olen ollut äitinä kaksi vuotta, kaksi kuukautta, 17 päivää ja rapiat päälle. Sitä ennen elin toivossa, että saisin joskus olla äiti ja kuitenkin samalla epäröin ja panikoin, olisiko minusta äidiksi?

Epäröinti ja panikointi loppui siihen paikkaan, kun sain esikoiseni rinnalleni. En tiennyt, että voisin rakastaa jotain niin paljon, niin voimallisesti. Tai sitten huomasin, että raskausajan hormonit eivät ole mitään verrattuna äitiys- ja imetyshormoneihin. Mutta tällä äiti-kokemuksella olen edelleen ja varmasti ikuisesti sitä mieltä, että äidin rakkaus on suurin kaikista. Senkin jälkeen, kun hormonit väistyvät hiljalleen taka-alalle. Se on jotain niin voimakasta. Jotain niin upeaa. Jotain niin ihanaa. Jotain niin suurta ja jotain niin pelottavaakin.

Olen koiraihminen, aktiivinen koiraharrastaja ja siitä juontaa blogin nimi, Äidin poikaset. Minun omat "pentuni", poikaseni. Osuvaa niinkin, että tällä hetkellä elämääni rikastuttaa siis kaksi poikalasta, vanhempi on Jäbä Duudsoni (2v 2kk) ja nuorempi on Vauhtipoika (7kk). En halua kirjoittaa täällä lasten omilla nimillä, joten sen vuoksi puhun poikien leikittely nimillä.

Mun piti päivittää "koira blogiin" treenit, mutta sen sijaan loinkin tämän uuden blogin. Harmittaa, etten aiemmin hoksannut tai uskaltanut aloittaa tämän blogin kirjoittamista, vaikka monesti se on ollut mielessä. Toivon, että jaksaisin tänne kirjoittaa säännöllisesti mieleen tulevia ajatuksia äitinä olemisesta ja sen kokemisesta. Ennen kaikkea itselleni muistoksi ja luettavaksi sitten joskus. Ulkoasu muokkautuu pikkuhiljaa, sitten kun perheen ATK-tuki on paikan päällä.

Tästä se lähtee.