Äidit on Äijiä

Voi kun edellisestä kirjoituksesta on aikaa. En halua tätä blogia unohtaa tai jättää tänne kirjoittamatta. Aloitin vähän synkempää tekstiä ikuisuus sitten, en saanut sitä valmiiksi enkä ole halunnut sitä toistaiseksi jatkaa, niin olen siirtänyt ylipäänsä tänne blogiin tulemista. 

Kamalan paljon on tapahtunut tänäkin aikana. Meillä vilistää kaksi vilkasta pikku poikaa. Vauhti kasvaa, vaarat kasvaa, sotkut kasvaa, mutta myös ilot ovat isompia ja rakkaus sen kuin voimistuu ja kasvaa sekin. Voi herranen aika miten rakkaita pikkuisia.

Jäbä Duudsoni täytti kesällä neljä vuotta ja Vauhtipoika on 2,5 vuoden hurmaavassa iässä. Ja Vauhtipoika on vasta nyt alkanut "puhumaan". Hänellä on ollut kesän aikana n. 15 sanaa käytössään, joita alkoi yhdistellä ja nyt jotenkin pyrkii toistamaan sanoja ja sanoo "uusia" sanoja joka päivä. Eri asia on sitten se, että ymmärtääkö kukaan mitä hän puhuu. Minä tietenkin parhaiten, luonnollisesti. Äidit varmasti useimmin tulkkaavat parhaiten lastensa puhetta. Siinä on sellaista sanatonta ja hyvin hienovaraista ymmärtämistä eri tilanteista ja asiayhteyksistä. Sanatonta syvää ymmärtämistä. Liittyisikö se siihen, että äidit jotenkin keskittyvät asioihin paremmin ja tarkemmin?

Meillä siis ainakin asia menee niin, että iskä ei erota kunnolla edes lasten omia vaatteita toisistaan. Vaatteet menevät helposti sekaisin, mutta onneksi Jäbä Duudsoni tietää aika tarkasti ja pystyy iskää auttamaan tarvittaessa...

Tämä näkyy erityisesti, kun iskä hakee Poikasia päivähoidosta. Sinne jää omia vaatteita tai sieltä tulee vääriä kotiin. Jotka minä sitten selvitän ja vien takaisin. Sama koskee myös puhetta. Jokin Vauhtipojan sanoma sana/asia on toistunut jo aikaisemmin, mutta jostain syystä vain minä meidän perheessä olen "keskittynyt" hetkeen ja tiedän mitä hän tarkoittaa esim. "paito" sanallaan. Ja toimin tulkkina. 

Mies ei tee sitä tahallaan tai välinpitämättömyyttään, vaan siinä on vain jokin juttu. Ehkä nämä tietyt jutut kuuluvat vain äideille? Tapauskohtaista varmasti. Sen tiedän, että raskaan ja kuormittavan työn takia mies ei pysty muistamaan minun menojani, ne pyyhkiytyvät heti pois muistista. Olisiko tässä vähän samaa? Joka tapauksessa vaatii muutaman kerran toiston, että Vauhtipojan omat sanat tulee iskällekin selväksi. Ja kun ne kerran tulee kunnolla ymmärretyksi, eivät ne sen jälkeen pyyhkiydy enää muistista pois. Sen sijaan vaikka minä toistaisin useana päivänä, että olen silloin ja silloin poissa/menossa, joudun muistuttamaan menoistani vielä samana päivänä.

Ensimmäisten Vauhtipojan sanojen joukossa oli epämääräinen "äää...", joka hyvin nopealla aikataululla jalostui sanaksi "äijä". Ja se sana oli minulle tarkoitettu ja siksi tuntui erityisen hyvältä. Niin pitkään ehdin kuitenkin odottaa sitä "äiti" sanaa. Tosin "äijiä" oli välillä myös mummit ja iskäkin, mutta pidin sitä silti "omana". Jälkeenpäin minua alkoi huvittaa, miten hyvin tuo nimitys itseasiassa sopikin, sillä aikamoista energiaa äitiys vaatii ja saa ainakin minut venymään joskus ylivoimaiselta tuntuviin suorituksiin.
Ja niin se on. Ei ole mitään, mitä en lasteni vuoksi tekisi.

Harmillisen vähän aikaa tuo äijä-sana loppujen lopuksi viipyi. Se tuntui niin erityiseltä. Mutta yhtä mielelläni olen nykyään "äiti", joka kuuluu monen monen monta kertaa päivässä. Enemmän ja vähemmän tärkeiden asioiden yhteydessä.

Ja tähän liittyen on pakko laittaa erinomainen kuva, vaikkei äitienpäivä olekaan. Tai ehkäpä äitienpäivä on joka päivä.