Äidin päiväkirja

Olen ollut äitinä kaksi vuotta, kaksi kuukautta, 17 päivää ja rapiat päälle. Sitä ennen elin toivossa, että saisin joskus olla äiti ja kuitenkin samalla epäröin ja panikoin, olisiko minusta äidiksi?

Epäröinti ja panikointi loppui siihen paikkaan, kun sain esikoiseni rinnalleni. En tiennyt, että voisin rakastaa jotain niin paljon, niin voimallisesti. Tai sitten huomasin, että raskausajan hormonit eivät ole mitään verrattuna äitiys- ja imetyshormoneihin. Mutta tällä äiti-kokemuksella olen edelleen ja varmasti ikuisesti sitä mieltä, että äidin rakkaus on suurin kaikista. Senkin jälkeen, kun hormonit väistyvät hiljalleen taka-alalle. Se on jotain niin voimakasta. Jotain niin upeaa. Jotain niin ihanaa. Jotain niin suurta ja jotain niin pelottavaakin.

Olen koiraihminen, aktiivinen koiraharrastaja ja siitä juontaa blogin nimi, Äidin poikaset. Minun omat "pentuni", poikaseni. Osuvaa niinkin, että tällä hetkellä elämääni rikastuttaa siis kaksi poikalasta, vanhempi on Jäbä Duudsoni (2v 2kk) ja nuorempi on Vauhtipoika (7kk). En halua kirjoittaa täällä lasten omilla nimillä, joten sen vuoksi puhun poikien leikittely nimillä.

Mun piti päivittää "koira blogiin" treenit, mutta sen sijaan loinkin tämän uuden blogin. Harmittaa, etten aiemmin hoksannut tai uskaltanut aloittaa tämän blogin kirjoittamista, vaikka monesti se on ollut mielessä. Toivon, että jaksaisin tänne kirjoittaa säännöllisesti mieleen tulevia ajatuksia äitinä olemisesta ja sen kokemisesta. Ennen kaikkea itselleni muistoksi ja luettavaksi sitten joskus. Ulkoasu muokkautuu pikkuhiljaa, sitten kun perheen ATK-tuki on paikan päällä.

Tästä se lähtee.